Päivän kootut
Sunnuntai, 25 maaliskuu, 2007 at 2:45 ip | In 1. Kaikki, Televisio | Leave a Comment* Australialaissarja McLeodin tyttäret on saanut tilauksen 8. tuotantokaudesta. Sarja kertoo neljästä Etelä-Australiassa maatilaa pyörittävästä naisesta. McLeodin tyttäriä esittävän Nine Networkin mukaan sarja on ollut menestys niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin.
* CBS on tilannut pilotin Power of 10 -nimisestä visailusta, jossa kilpailijat voivat voittaa jopa 10 miljoonaa dollaria. Ohjelmassa kilpailijat yrittävät arvata maanlaajuisen kyselytutkimuksen tuloksia. Yksi kilpailijoista pääsee loppupeliin, jossa hänen tulee vastata viiteen kysymykseen. Jokainen oikea vastaus kymmenkertaistaa potin aina 10 miljoonaan dollariin saakka.
* FOX on tilannut kuusi jaksoa Anchorwoman-komediaa. Se kertoo teksasilaiskaupunkiin muuttavasta huippumallista, josta tulee paikallisuutisten ankkuri.
* Näyttelijä Tom Wilkinson on kiinnitetty Benjamin Franklinin rooliin HBO-kanavan John Adams -minisarjaan. David Morse puolestaan on kiinnitetty George Washingtonin rooliin.
Sarja on Yhdysvaltojen perustajiin kuuluvan ja maan toiseksi presidentiksi nousseen John Adamsin elämäkerta. Adamsia esittää Paul Giamatti ja vaimon Abigailin roolissa nähdään Laura Linney. Minisarjan ensiesitys on vuoden 2008 puolella.
Ei kommentteja vielä »
Tämän artikkelin kommentit RSS-virtana. Paluuviiteosoite
Jätä kommentti
Bloggaa WordPress.comissa. | Theme: Pool by Borja Fernandez.
Entries and comments feeds.




Kotimaiset