O’Byrne Brotherhood-sarjaan

Sunnuntai, 29 huhtikuu, 2007 at 1:46 ap | In 1. Kaikki, Televisio | Leave a Comment

O'ByrneNäyttelijä Brian F. O’Byrne liittyy palkitun Brotherhood-sarjan toisen tuotantokauden näyttelijäkaartiin.

O’Byrne nähdään Jason Isaacsin ja Jason Clarken esittämien veljesten serkkuna, joka sotkeutuu Michaelin rikollisiin puuhiin. Roolihahmoa kuvaillaan komeaksi ja charmantiksi mieheksi, joka tarpeen tullen osaa olla hyvinkin väkivaltainen.

Sarjan toinen kausi käynnistyy syksyllä. Ykköskausi pyörii Suomessa parhaillaan JIMillä.

Päivän kootut

Sunnuntai, 29 huhtikuu, 2007 at 1:45 ap | In 1. Kaikki, Televisio | Leave a Comment

* CanWest MediaWorks on ilmoittanut, että kanadalainen nuorisodraama Falcon Beach päättyy toiseen tuotantokauteen. Syynä on se, ettei sarjaa Yhdysvalloissa esittävä ABC Family halua kolmatta kautta ohjelmistoonsa. Suomessa Falcon Beachin esitysoikeudet on Nelosella.

* Kanadalainen CTV puolestaan kertoi suositun Kaukana kaikesta (Corner Gas) -komediasarjan etenevän viidennelle kaudelle.

* Lifetime-kanava on näyttänyt vihreää valoa nelituntiselle The Gathering -minisarjalle. The Gathering kertoo lääkäristä, jonka vaimo yllättäen katoaa. Jäljittäessään vaimoaan mies törmää New Yorkin synkkään ja salaperäiseen alamaailmaan.

Minisarjan ensitystä on kaavailtu syksylle. Näyttelijöitä ei ole vielä valittu.

The Pacific -minisarjan tuotanto käynnistyy

Sunnuntai, 29 huhtikuu, 2007 at 1:45 ap | In 1. Kaikki, HBO, Televisio | Leave a Comment

Steven Spielbergin ja Tom Hanksin pitkään työn alla olleen The Pacific -minisarjan tuotanto etenee vihdoin, kun HBO näytti tällä viikolla vihreää valoa sarjan tuotannon käynnistymiselle. Kuvaukset alkavat kesällä Australiassa. Ensiesitystä on kaavailtu vuodelle 2009.

The Pacific on eräänlainen Taistelutovereiden jatko-osa, joka kertoo toisen maailmansodan tapahtumista Tyynellämerellä. Sarjan tuotantokustannusten kerrotaan nousevan noin 200 miljoonaan dollariin.

On the Lot -reality sai tuomarit

Sunnuntai, 29 huhtikuu, 2007 at 1:45 ap | In 1. Kaikki, Televisio | Leave a Comment

OnTheLotToukokuussa starttaavan Mark Burnettin ja Steven Spielbergin tuottaman On the Lot -realitysarjan tuomarit on paljastettu.

Aloitusjaksossa tuomareina toimivat Carrie Fisher, Brett Ratner, Jon Avnet ja Garry Marshall. Alussa tuomareiden eteen astelee 50 kilpailijaa, joista valitaan 18 finalistia, jotka ottavat osaa viikottaisiin tehtäviin. Voittajalle on luvassa miljoonan dollarin arvoinen tuotantosopimus DreamWorks-yhtiön kanssa.

noSpielberg tekee paluuta televisioon [19.12.2006]

The Riches ja Dirt saavat toisen kauden?

Sunnuntai, 29 huhtikuu, 2007 at 1:44 ap | In 1. Kaikki, Televisio | Leave a Comment

The RichesFX-kanavan alkuvuoden uutuussarjat The Riches ja Dirt saavat todennäköisesti jatkoa, kertoi kanavan pääjohtaja John Landgraf Glenn Closen tähdittämän Damages-lakidraaman pilotin ennakkonäytöksessä.

Landgrafin mukaan kanava on tyytyväinen molempien sarjojen katsojamääriin, ja sarjojen jatko näyttää todennäköiseltä. The Riches on saanut kriitikoilta pääosin kiitosta, ja pyörii vielä kanavan ohjelmistossa. Courtney Coxin tähdittämä Dirt puolestaan sai kriitikoilta kylmän vastaanoton eikä sen ole uskottu palaavan toiselle kaudelle.

Kilpa-ajo jää lyhyeen

Torstai, 26 huhtikuu, 2007 at 4:11 ip | In 1. Kaikki, Televisio | 1 Comment

Fox-kanava on pudottanut uuden Drive-sarjan ohjelmistostaan neljän esitetyn jakson jälkeen. Keskimäärin 5,6 miljoona katsojaa kerännyt sarja poistuu ruudusta välittömästi, ja sen paikalla nähdään Housen uusintoja.

Drivea on tehty kuusi jaksoa, joista kaksi on siis esittämättä. Fox ei ole vielä päättänyt, esittääkö se jaksot toisella ohjelmapaikalla vai laitetaanko ne katsottavaksi nettiin.

Drive kertoo joukosta henkilöitä, jotka joutuvat pakosta ottamaan osaa Yhdysvaltojen läpi kulkevaan laittomaan kilpa-ajoon.

Sarah Silverman MTV-gaalan juontajaksi

Torstai, 26 huhtikuu, 2007 at 4:10 ip | In 1. Kaikki, MusicTV, Televisio | Leave a Comment

Koomikko-näyttelijä Sarah Silverman on palkattu tämänvuotisen MTV Movie Awardsin juontajaksi. Kesäkuun 3. päivä suorana lähetettävää palkintogaalaa on uudistettu monella tapaa kun realityguru Mark Burnett kiinnitettiin gaalan tuottajaksi.

Sharon Osbourne korvaa Brandyn

Sunnuntai, 22 huhtikuu, 2007 at 5:12 ip | In 1. Kaikki, Televisio | Leave a Comment

AGTSharon Osbourne korvaa laulaja Brandyn yhtenä America’s Got Talent -realitysarjan ensi kauden tuomareista.

Osbourne, David Hasselhoff ja Piers Morgan toimivat tuomareina America’ Got Talentin toisella kaudella, joka starttaa 29. toukokuuta.

Brandyn tiedottajan mukaan tähti itse päätti jättää toisen kauden väliin, koska ei pystyisi sitoutumaan siihen sataprosenttisesti. Päätökseen vaikutti todennäköisesti myös se, että Brandya epäillään kuolemantuottamuksesta hänen ajaessaan toisen auton perään moottoritiellä viime joulukuussa. Edellä ajaneen auton kuljettaja kuoli onnettomuudessa.

Selviytyjät matkalla Kiinaan

Keskiviikko, 18 huhtikuu, 2007 at 12:18 ip | In 1. Kaikki, Selviytyjät, Televisio | Leave a Comment

CBS-kanava on vahvistanut, että Selviytyjien seuraava tuotantokausi kuvataan Kiinassa. Syksyllä nähtävä 15. tuotantokausi kuvataan ensimmäistä kertaa mantereella sitten Amazonille sijoittuneen kuudennen kauden.

Samalla CBS kertoi Selviytyjien tuottajan Mark Burnettin uuden Pirate Master -realitysarjan aloittavan 31. toukokuuta. Ennakkopätkä Pirate Master -sarjasta.

Eric Johnson Iskevän Salaman rooliin

Sunnuntai, 15 huhtikuu, 2007 at 8:58 ip | In 1. Kaikki, Televisio | Leave a Comment

Smallville-sarjasta tuttu Eric Johnson on kiinnitetty Scifi Channelin Flash Gordon -sarjan pääosaan. Johnson esittää siis aikamatkaaja Flash Gordonia.

Iskevä Salama -tieteissarjakuvaan perustuvan sarjan ensiesitystä on kaavailtu elokuulle. Ensimmäinen kausi tulee sisältämään 22 jaksoa.

no Clooney tuottaa minisarjaa, Iskevä Salama tv-sarjaksi [13.01.2007]

Seuraava sivu »

Bloggaa WordPress.comissa. | Theme: Pool by Borja Fernandez.
Entries and comments feeds.