HBO-kanavalta draamapilotteja, Tell Me You Love Me toiselle kaudelle
Perjantai, 5 lokakuu, 2007 at 2:05 ap | In 1. Kaikki, HBO, Pilotit, Televisio | Leave a CommentHBO-kanava on tilannut kaksi draamapilottia, joilla osaltaan pyritään korvaamaan kanavalta poistuneita menestyssarjoja.
Projekti nimeltä 1% sijoittuu moottoripyöräjengien maailmaan. Nimi viittaa Yhdysvaltojen moottoripyöräyhdistys AMA:n aikoinaan julkaisemaan tiedotteeseen, jonka mukaan jengit eivät edusta moottoripyöräyhteisöä vaan sitä yhtä prosenttia, joka on uhka amerikkalaiselle elämäntavalle.
Patient 2344 puolestaan sijoittuu lähitulevaisuuden lääketieteelliseen tutkimuskeskukseen.
HBO tilasi samalla 2. tuotantokauden kohua herättäneestä Tell Me You Love Me -sarjasta. Hyvinkin avoimia seksikohtauksia sisältävä sarja ei kerää suuria katsojamääriä, mutta omaa hyvin uskollisen katsojakunnan.
Päivän kootut
Sunnuntai, 19 elokuu, 2007 at 11:27 ip | In 1. Kaikki, HBO, Televisio | Leave a Comment* Näyttelijä Chris Mulkey liittyy Unelmien kentät (Friday Night Lights) -sarjan näyttelijäkaartiin ensi kaudelle. Mulkey nähdään Dillon High Schoolin jenkkifutisjoukkueen uutena valmentajana.
* HBO-kanava on tilannut 5. tuotantokauden Entourage-sarjasta. Myös uutuuskomedia Flight of the Conchdors on saanut tilauksen 2. kaudesta. Molempien sarjojen uusia jaksoja nähdään vuoden 2008 puolella.
John ei palaa takaisin
Tiistai, 14 elokuu, 2007 at 11:18 ip | In 1. Kaikki, HBO, Televisio | Leave a CommentHBO-kanava lopettaa David Milchin luoman John From Cincinnati -draamasarjan. Ilmoitus tuli sarjan ensimmäisen tuotantokauden päätösjakson jälkeen.
John ei juuri miellyttänyt kriitikoita, eikä sarja löytänyt riittävästi katsojiakaan. HBO:lle myös Deadwood-sarjan luonut Milch jatkaa kuitenkin yhteistyötä HBO:n kanssa muiden projektien suhteen.
HBO työstää urheiluaiheisia sarjoja
Maanantai, 7 toukokuu, 2007 at 12:29 ip | In 1. Kaikki, HBO, Televisio | Leave a CommentHBO on tekemässä kuusiosaista The Sportswriter -minisarjaa, joka perustuu Richard Fordin Pulitzer-palkittuun kirjasarjaan. Minisarja kertoo newjerseyläisen urheilutoimittajan Frank Bascomben elämästä 30 vuoden ajalta.
HBO työstää minisarjaa myös Stephen Kingin ja Stewart O’Nanin Faithful: Two Diehard Boston Red Sox Fans Chronicle the Historic 2004 Season -kirjasta. Kuusiosaisen sarjan käsikirjoittajana toimii Bill Diamond.
The Pacific -minisarjan tuotanto käynnistyy
Sunnuntai, 29 huhtikuu, 2007 at 1:45 ap | In 1. Kaikki, HBO, Televisio | Leave a CommentSteven Spielbergin ja Tom Hanksin pitkään työn alla olleen The Pacific -minisarjan tuotanto etenee vihdoin, kun HBO näytti tällä viikolla vihreää valoa sarjan tuotannon käynnistymiselle. Kuvaukset alkavat kesällä Australiassa. Ensiesitystä on kaavailtu vuodelle 2009.
The Pacific on eräänlainen Taistelutovereiden jatko-osa, joka kertoo toisen maailmansodan tapahtumista Tyynellämerellä. Sarjan tuotantokustannusten kerrotaan nousevan noin 200 miljoonaan dollariin.
Moyer kiinnitetty True Blood -sarjaan
Maanantai, 9 huhtikuu, 2007 at 12:19 ip | In 1. Kaikki, HBO, Televisio | Leave a Comment
Stephen Moyer on kiinnitetty miespääosaan HBO-kanavan True Blood -draamaan. Moyer esittää Bull Comtonia, vampyyria, johon Anna Paquinin esittämä Sookie Stackhouse rakastuu.
Brittiläisen Moyerin viimeisiin töihin kuuluu Yhdysvalloissa ensi kuussa starttaava minisarja Starter Wife. Moyer oli myös alustavasti kiinnitetty parhaillaan pilottivaiheessa olevan Company Man -draaman pääosaan. Tuottajat päättivät lopulta nuorentaa roolihahmoa, jonka vuoksi rooli laitettiin uuteen hakuun.
HBO-kanavan True Blood sai näyttelijät [27.02.2007]
Scorcese ja Wahlberg tv-sarjan kimpussa
Sunnuntai, 11 maaliskuu, 2007 at 12:00 ap | In 1. Kaikki, HBO, Televisio | Leave a CommentÄskettäin Oscarilla palkittu Martin Scorcese kehittelee yhdessä Mark Wahlbergin kanssa Atlantic Cityn kehittymisestä kertovaa draamasarjaa HBO-kanavalle.
Projektin pohjana toimii Nelson Johnsonin Boardwalk Empire: The Birth, High Times, and Corruption of Atlantic City -kirja. Kirja käy läpi Atlantic Cityn historian rauhallisesta rannikkokaupungista viihteen ja uhkapelien mekaksi.
Wahlberg on jo aiemmin työskennellyt HBO:n kanssa, sillä mies tuottaa kanavalle Entouragea ja tulevaa In Treatment -draamasarjaa.
Langalla-sarjan tekijöiltä Irak-aiheinen sarja HBO-kanavalle
Sunnuntai, 4 maaliskuu, 2007 at 3:26 ap | In 1. Kaikki, HBO, Televisio | Leave a CommentHBO näytti vihreää valoa Langalla-sarjan tuottaja-käsikirjoittajien Irakin sotaa käsittelevälle Generation Kill -minisarjalle.
7-osainen sarja perustuu Ewan Wrightin samannimiseen kirjaan, jossa kuvataan sodan ensimmäisiä vaiheita ja niiden yhteydessä kohdattuja vaikeuksia. Ylistetyn Langalla-sarjan David Simon ja Ed Burns käsikirjoittavat ja tuottavat.
HBO on käsitellyt Irakin sotaa aiemmin dokumenteissaan, kuten palkitussa Baghdad ER -dokkarissa, mutta nyt ensimmäistä kertaa tv-sarjan muodossa. Vuonna 2005 FX-kanavan Irakia sotaa käsitellyt Kaukana kotoa sai kiitosta kriitikoilta, mutta ei kiinnostanut katsojia, jonka johdosta sarja päättyi 13 jaksoon.
Generation Killin kuvaukset alkavat kesällä Namibiassa, Mosambikissa ja Etelä-Afrikassa.
HBO-kanavan True Blood sai näyttelijät
Tiistai, 27 helmikuu, 2007 at 1:55 ap | In 1. Kaikki, HBO, Televisio | Leave a Comment
Oscar-palkittu näyttelijätär Anna Paquin on kiinnitetty pääosaan HBO-kanavan True Blood -draamaan. Myös Ryan Kwanten ja Sam Trammell nähdään projektissa, jonka käsikirjoittaa, ohjaa ja tuottaa Mullan alla -sarjan luonut Alan Ball.
True Blood sijoittuu maailmaan, jossa vampyyrit voivat ostaa synteettistä verta, eikä heillä siten ole tarvetta vahingoittaa ihmisiä. Sarjassa vampyyrien asettuminen pikkukaupunkiin aiheuttaa pahennusta, jota ei helpota vampyyrin ja paikallisen tarjoilijan Sookie Stackhousen (Paquin) rakastuminen.
Kwanten esittää Sookien veljeä. Trammell puolestaan omistaa ravintolan, jossa Sookie työskentelee. Projekti perustuu Charlaine Harrisin Southern Vampire -kirjoihin.
In Treatment -sarjasta lisäjaksoja
Maanantai, 22 tammikuu, 2007 at 7:34 ip | In 1. Kaikki, HBO, Televisio | Leave a CommentHBO on tilannut 40 jaksoa In Treatment -sarjaa.
HBO:lle Entouragen luoneet Mark Wahlberg ja Stephen Levinson toimivat tuottajina suosittuun israelilaiseen Be Tipul -sarjaan perustuvassa In Treamentissa. Se kertoo rauhallisesta ja potilaitaan kuuntelevasta terapeutista, joka muuttuu oman psykiatrinsa luona epävarmaksi ja vihaiseksi mieheksi .
Pilottivaiheessa HBO tilasi sarjaa vain 5 jaksoa, mutta tilatut 40 lisäjaksoa nostavat kokonaismäärän 45 jaksoon, joka on yhtä paljon kuin alkuperäisessä israelilaisessa sarjassa. HBO:n esitystahdista ei ole tietoa, mutta Israelissa sarjaa esitettiin viisi kertaa viikossa yhdeksän viikon ajan.
Pilotin käsikirjoitti ja ohjasi Rodrigo Garcia (Carnivale, Big Love), joka toimii tuottajana yhdessä Wahlbergin ja Levinsonin kanssa. Pääosissa nähdään mm. Gabriel Byrne, Embeth Davidtz, Mia Wasikowska ja Blair Underwood.
In Treatmentin lisäksi HBO ilmoitti ottavansa ohjelmistoon myös 12 Miles of Bad Road -sarjan, joka on tunnin pituinen komedia. Sarjassa Lily Tomlin esittää varakkaan teksasilaisperheen matriarkkaa. Sarjan jaksojen määrä ei ole vielä tiedossa.
Wahlberg jatkaa yhteistyötä HBO:n kanssa [29.07.2006]
Bloggaa WordPress.comissa. | Theme: Pool by Borja Fernandez.
Entries and comments feeds.




Kotimaiset