Jenkkisarjoista ulkomaisia versioita

Sunnuntai, 18 maaliskuu, 2007 at 10:12 ap | In 1. Kaikki, Media, Televisio | Leave a Comment

IJWarner Bros. International Television on yhdessä kansainvälisten tuottajien ja tv-yhtiöiden kanssa tekemässä paikallisia versioita tv-sarjoista Ilman johtolankaa ja Todistettavasti syyllinen.

Jerry Bruckheimerin tuottamat sarjat ovat menestyksiä niin Yhdysvalloissa kuin sen ulkopuolellakin. Ilman johtolankaa kertoo FBI:n New Yorkin yksiköstä, joka jäljittää kadonneita henkilöitä. Todistettavasti syyllinen on Kathryn Morrisin tähdittämä draama, jossa selvitetään “kylmiä” tapauksia.

Amerikkalaisista sarjoista on tehty tai on tekeillä paikallisia versioita mm. Britanniassa, Ranskassa ja Venäjällä.

Bravo osti tv-sivuston

Sunnuntai, 18 maaliskuu, 2007 at 5:25 ap | In 1. Kaikki, Media, Sekalaiset | Leave a Comment

TWOPAmerikkalainen tv-kanava Bravo on ostanut tv-aiheisen nettisivuston Television Without Pity (TWoP).

Vuonna 1999 perustetulla sivustolla voi arvostella ja kommentoida omia suosikkisarjojaan sekä ottaa osaa keskusteluun foorumilla. Tv-sarjojen käsikirjoittajien ja tuottajien tiedetään myös vierailevan sivustolla nähdäkseen, kuinka sarjan juonikuviot ja henkilöhahmot vastaanotetaan katsojien keskuudessa. Osa on jopa kirjoitellut sivustolle, kuten West Wing -sarjan luonut Aaron Sorkin.

TelevisionWithoutPity.com pysyy lähes muuttumattomana, mutta sivusto linkittää jatkossa Bravon BrilliantButCancelled.com, OUTzoneTV.com ja getTRIO.com -sivustoille. TWoP saa kuukausittain noin 30 miljoonaa sivulatausta. Kauppahintaa ei paljastettu.

Uutisvideot kiinnostavat

Keskiviikko, 7 helmikuu, 2007 at 12:39 ap | In 1. Kaikki, Media, TV / Internet | Leave a Comment

CNNCNN.com-uutissivuston kävijät katsoivat vuonna 2006 yli 600 miljoonaa videoklippiä. Videoita katsottiin kuukaudessa keskimäärin 51 miljoonaa kertaa, kertoo Turner Broadcasting.

Saddam Husseinin teloitusvideon aiheuttaman kohun vuoksi joulukuussa katsottiin selvästi eniten videoita, noin 67 miljoonaa kertaa. Husseinin teloituksen jälkeisenä päivänä katsottiin 7,7 miljoonaa videoklippiä, joka oli uusi päiväkohtainen ennätys.

Fiksumpi kuin viidesluokkalainen?

Perjantai, 2 helmikuu, 2007 at 1:58 ap | In 1. Kaikki, Media, Televisio | Leave a Comment

Mark Burnettin (Selviytyjät, Diili) luoma Are You Smater Than a 5th Grader?  -visailu on myyty lukuisiin maihin.

Oikeudet paikallisen version tekemiseen hankkivat mm. ProSieben (Saksa), Endemol (Ranska), SBS (Belgia), Network 10 (Australia), Viasat (Skandinavia) ja SBT (Brasilia). Alkuperäistä amerikkalaisversiota tullaan esittämään mm. Kanadassa ja Dubaissa.

Ohjelma saa ensiesityksensä Yhdysvalloissa helmikuun lopulla.

noMark Burnett työstää useaa tv-sarjaa [14.12.2007]

ZDF lähettää ohjelmistonsa HDTV-formaatissa vuonna 2008

Keskiviikko, 31 tammikuu, 2007 at 7:32 ip | In 1. Kaikki, Media, Televisio | Leave a Comment

ZDFSaksan yleisradioyhtiö ZDF suunnittelee lähettävänsä kaikki televisiolähetykset HDTV-formaatissa pian vuoden 2008 kesäolympialaisten jälkeen.

Financial Times Deutschland -lehden haastattelussa ZDF:n pääjohtaja Markus Schaechter kertoi yhtiön tekevän parhaillaan kustannuslaskelmia, jotka esitellään rahoituksesta päättävälle KEF:lle. ZDF houkuttelee myös ARD-kanavaa nopeuttamaan siirtymistä HDTV-lähetyksiin.

ZDF aikoo keväällä ehdottaa tv-maksun korottamista vuodesta 2009 eteenpäin. ZDF rahoittaa toimintansa tv-maksuilla ja mainostuloilla. Suomen tapaan myös Saksassa kaikki tv-maksun korotusehdotukset saavat vastustusta, mutta ZDF:n mukaan HDTV on hyvä peruste korotukselle. Yhtiön laskelmien mukaan HDTV tuo vuosittain 80 miljoonan euron lisäkustannukset.

Opiskelijat tv-mittauksen piiriin Yhdysvalloissa

Tiistai, 30 tammikuu, 2007 at 1:54 ap | In 1. Kaikki, Media, Televisio | Leave a Comment

tvYhdysvalloissa vuosia jatkuneet vaatimukset kampuksilla asuvien opiskelijoiden television katselun mittaamisesta päättyivät maanantaina.

Nielsen Media Research alkoi vihdoin mittaamaan ja raportoimaan opiskelija-asuntoloissa tapahtuvaa television katselua. Siitä hyötyvät varsinkin tv-yhtiöt, joiden katselijoista suuri määrä on nuoria opiskelijoita. Sen myötä odotetaan etenkin nuorten suosimien tv-ohjelmien katsojamäärien kasvavan ainakin tilastoissa.

Tähän saakka mittauksissa huomioon otetut 18-24-vuotiaat ovat olleet pääasiassa niitä, jotka asuvat kotona. Nuorille suunnattujen ohjelmien katsojamäärät ovat yleisesti olleet alhaisia, jonka on väitetty johtuvan opiskelijoiden puuttumisesta mittauksen piiristä.

Nielsenin mukaan opiskelijat katsovat keskimäärin 3,5 tuntia televisiota päivässä, joka on noin tunnin vähemmän kuin kaikki katsojat keskimäärin. Muutoksen merkitys mainostajille jää nähtäväksi. Tv-yhtiöiden pomot luonnollisesti odottavat suurempien katsojamäärien johtavan lisääntyviin mainostuloihin.

Kampuksilla tapahtuvan tv-katselun ottaminen mukaan mittaukseen on osa Nielsenin suunnitelmaa mitata tulevaisuudessa katselua myös baareissa, kuntosaleilla ja kaupoissa. Toukokuussa Nielsen aloittaa mainosten katsojamäärien mittaamisen.

Lasten ja nuorten television katselu lisääntyi viime vuonna

Tiistai, 9 tammikuu, 2007 at 4:28 ap | In 1. Kaikki, Katsojaluvut, Media, Televisio | Leave a Comment

Vuonna 2006 suomalaiset (10+) katsoivat televisiota keskimäärin 2 tuntia ja 49 minuuttia päivässä.

Viime vuonna Subtv:n, TV2:n, Nelosen ja ulkomaisten satelliittikanavien katselu kasvoi. Miehet katsoivat televisiota 3 minuuttia enemmän ja naiset 3 minuuttia vähemmän kuin vuonna 2005.  Alle 15-vuotiaat katsoivat televisiota viime vuonna 4 minuuttia aiempaa enemmän

Katsotuin kanava oli viime vuonna MTV3, jota katsottiin keskimäärin 49 minuuttia päivässä. TV1:stä katsottiin 40 minuuttia, TV2:sta 34 minuuttia, Nelosta 20 minuuttia, Subtv:tä 8 minuuttia ja muita kanavia yhteensä 15 minuuttia.

Perinteiseen tapaan katsotuin ohjelma oli Itsenäisyyspäivän vastaanotto TV1:llä, joka sai 2,2 miljoonaa katsojaa. Katsotuin uutislähetys oli puoli yhdeksän uutiset presidenttivaalilähetysten välissä 29. tammikuuta.

Tanssii tähtien kanssa oli viihdeohjelmista suosituin saaden parhaillaan 1,6 miljoonaa silmäparia. Maikkarin Maajussille morsian -ohjelmaa ja Euroviisujen finaalilähetystä katsoi parhaimmillaan 1,5 miljoonaa suomalaista. Nelosen katsotuin ohjelma viime vuonna oli Lost, joka sai parhaimmillaan 0,7 miljoonaa katsojaa. Subtv:n puolella Big Brotherin finaali oli katsotuin 0,5 miljoonalla katsojalla.

Kanavien TOP5 katsotuimmat vuonna 2006:

TV1

1. Itsenäisyyspäivän vastaanotto (6.12.), 2 158 000 katsojaa
2. Tv-uutiset ja sää (29.1.), 1 667 000 katsojaa
3. Uutisvuoto (21.1), 1 421 000 katsojaa
4. Presidentinvaalit 2006 (29.1.), 1 276 000 katsojaa
5. Torino 2006 (20.2.), 1 268 000 katsojaa

TV2

1. Torino 2006 (24.2.), 1 686 000 katsojaa
2. Eurovision 2006: Finaali – Ateena (20.5.), 1 479 000 katsojaa
3. Jääkiekon MM 2006: Pronssiottelu Suomi-Kanada (21.5.), 1 220 000 katsojaa
4. Tv-uutiset (20.5.), 1 182 000 katsojaa
5. Tv-uutiset (22.2), 1 118 000 katsojaa

MTV3

1. Tanssii tähtien kanssa (23.4.), 1 571 000 katsojaa
2. Maajussille morsian (17.12.), 1 493 000 katsojaa
3. Mäkihypyn mc: Bischofshofen (6.1.), 1 451 000 katsojaa
4. Seitsemän uutiset (6.1.), 1 259 000 katsojaa
5. Mäkihypyn mc: Garmisch Partenkirchen (1.1.), 1 257 000 katsojaa

Nelonen

1. Lost (26.1.), 733 000 katsojaa
2. Elokuva: Mies ja alaston ase 33 1/3 (11.6.), 584 000 katsojaa
3. SM-liiga: 3. finaali (20.4.), 575 000 katsojaa
4. Elokuva: Vaarallinen tehtävä 2 (28.5.), 566 000 katsojaa
5. Elokuva: Bridget Jones – elämäni sinkkuna (26.3.), 537 000 katsojaa

Subtv

1. Big Brother -finaali (1.12.), 476 000 katsojaa
2. Big Brother Talk Show (26.11.), 423 000 katsojaa
3. Late Night With Conan O’Brien (15.3.), 399 000 katsojaa
4. Big Brother (3.10.), 369 000 katsojaa
5. Big Brother 2006 alkaa (29.8.), 363 000 katsojaa

Lähde: Finnpanel

Suosituimmat tv-ohjelmat USA:ssa vuonna 2006

Tiistai, 26 joulukuu, 2006 at 2:40 ap | In 1. Kaikki, Katsojaluvut, Media, Televisio | Leave a Comment

Idol kokisYhdysvalloissa katsojalukuja mittaava Nielsen Media Research on julkaissut tietoja vuoden 2006 katsotuimmista tv-ohjelmista.

Mielenkiintoista on mm. se, että vaikka NBC-kanavan Studio 60 on the Sunset Strip ei ole menestynyt kanavan odottamalla tavalla, on se Timeshifted-tilaston ykkönen. Studio 60:n katsojaluvuissa tapahtuu kasvua noin 11%, jos mukaan lasketaan kotitaloudet, jotka katsovat ohjelman seitsemän päivän kuluessa sen ensiesityksestä. Sarjalla on myös tavanomaista enemmän varakkaita/menestyviä katsojia.

American Idol -ohjelmassa puolestaan nähtiin eniten tuotesijoittelua tänä vuonna, yhteensä 4086 kertaa. Korkea luku johtuu pääasiassa Coca-Colan juomakupeista, jotka on suorastaan liimattu tuomareiden edessä olevaan pöytään. Jokainen kerta, kun kuvassa vilahtaa Coca-Colan (tai jonkun muun) tuote, kasvattaa se kokonaismäärää yhdellä. Ei ihme, että Coca-Cola on tämän vuoden tuotesijoitelluin tavaramerkki. Kakkosena tavaramerkkien määrän suhteen on Amazing Race.

Huomattavaa onkin, että eniten tuotesijoittelua sisältäneiden ohjelmien Top10:n kaikki ohjelmat ovat realitysarjoja, paitsi Kellarin kunkku, jonka mukanaolo listalla johtuu pitkälti Jamesin käyttämistä Niken vaatteista.

TOP 10 TV-OHJELMAT VUONNA 2006

(Sija, ohjelma, prosenttia amerikkalaistalouksista)

TOP 10 säännöllisesti esitetyt:

1. American Idol (tiistain esitys), FOX (17,7 %)
2. American Idol (keskiviikon esitys), FOX (17,2 %)
3. Tansii tähtien kanssa, ABC (12,7 %)
4. CSI, CBS (12,0 %)
5. Tanssii tähtien kanssa / tulokset, ABC (11,4 %)
6. NBC Sunday Night Football, NBC (11,1 %)
7. CSI: Miami, CBS (10,3 %)
8. Täydelliset naiset, ABC (10,2 %)
9. House, FOX (10,0 %)
10. Ota tai jätä, NBC (9,8 %)
10. Ilman johtolankaa, CBS (9,8 %)

TOP 10 yksittäiset esitykset:

1. Super Bowl XL, ABC 5/2/2006 (41,6 %)
2. Super Bowl Post Game, ABC 5/2/2006 (29,0 %)
3. Oscar-gaala, ABC 5/3/2006 (23,1 %)
4. Rose Bowl, ABC 4/1/2006 (21,7 %)
5. Greyn anatomia, ABC 5/2/2006 (21,0 %)
6. FOX NFC Championship, FOX 22/1/2006 (20,8 %)
7. American Idol, FOX 24/5/2006 (20,5 %)
8. American Idol, FOX 24/1/2006 (19,6 %)
9. American Idol, FOX 17/1/2006 (19,3 %)
10. American Idol, FOX 21/3/2006 (19,2 %)

TOP 10 Timeshifted (katsottu 7 päivän sisällä ensiesityksestä):
(Sija, ohjelma, lisäystä ensiesityksen katsojamäärään):

1. Studio 60 on the Sunset Strip, NBC (10,9 %)
2. Heroes, NBC (9,1 %)
3. Gilmoren tytöt, CW (7,9 %)
4. Huippumalli haussa, CW (7,7 %)
5. 30 Rock, NBC (7,5 %)
5. Friday Night Lights, NBC (7,5 %)
7. Yhdeksän yhteyttä / The Nine, ABC (6,7 %)
7. Supernatural, CW (6,7 %)
9. Kidnapped, NBC (6,6 %)
9. Tunteet pelissä, CW (6,6 %)
9. Smallville, CW (6,6 %)

TOP 10 tavaramerkit tv-ohjelmissa (valtakunnallisilla tv-kanavilla):

1. Coca-Cola Soft Drinks, 3346 esiintymää
2. Chef Revival Apparel, 1592 esiintymää
3. Nike Apparel, 1245 esiintymää
4. 24 Hour Fitness / Fitness CTRS-Clubs, 858 esiintymää
5. Chicago Bears Ftbl TM, 600 esiintymää
6. Cingular Wireless Telephone SVCS-Wireless, 532 esiintymää
7. Starter Apparel, 494 esiintymää
8. Dell Computer Systems, 494 esiintymää
9. SLS Electronic Equip Speakers, 489 esiintymää
10. Nike Sports Footwear, 471 esiintymää

TOP 10 tuotesijoittelua sisältäneet tv-ohjelmat, tavaramerkkien määrä (valtakunnallisilla tv-kanavilla):

1. American Idol, FOX, 4086 esiintymää
2. Amazing Race, CBS, 2790 esiintymää
3. Hurja remontti, ABC, 2701 esiintymää
4. Suurin pudottaja, NBC, 2405 esiintymää
5. Huippumalli haussa, UPN/CW, 2309 esiintymää
6. Kauhukeittiö, FOX, 1909 esiintymää
7. Diili, NBC, 1831 esiintymää
8. Kellarin kunkku, CBS, 1742 esiintymää
9. Rock Star: Supernova, CBS, 1609 esiintymää
10. Big Brother 7, CBS, 1591 esiintymää

Lähde: Nielsen Media Research

CBS ostamassa koko CSI-franchisen?

Tiistai, 26 joulukuu, 2006 at 2:21 ap | In 1. Kaikki, Media, Televisio | Leave a Comment

AACYhdysvalloissa CSI-sarjoja esittävä CBS saattaa ostaa koko CSI-franchisen sarjojen yhteistuottajalta ja kansainväliseltä levittäjältä Alliance Atlantis Communicationsilta.

Kanadalainen Alliance Atlantis ilmoitti äskettäin olevansa kaupan, mutta CSI myydään erikseen. CBS, joka tuottaa CSI-sarjoja yhdessä AAC:n kanssa, olisi todennäköisin ostaja. Kolme CSI-sarjaa ovat kiistatta menestyin ketju tv-sarjoja niin Yhdysvaltain sisäisillä kuin ulkomaan markkinoilla.

AAC on ollut CSI:n yhteistuottaja ja kansainvälinen levittäjä lähes alusta saakka. CSI oli alunperin CBS:n ja Disneyn yhteistuotantoa, mutta Disney vetäytyi pelistä ennen sarjan ensiesitystä Yhdysvalloissa. CSI-franchise on tuottoisin ohjelmatuotanto, jossa AAC on koskaan ollut osallisena.

Yhdysvalloissa CSI-sarjojen uusintojen esitysoikeuksia on myyty kaapelikanaville hyvään hintaan. CSI: New York myytiin SpikeTV:lle kahden miljoonan dollarin jaksokohtaiseen hintaan. Ulkomailta jokaisen sarjan jokaisesta jaksosta saadaan noin miljoona dollaria.

CBS ei halua kommentoida mahdollisia ostoaikeita, mutta CSI:n omistaminen kokonaisuudessaan mahdollistaisi tuotannon jatkamisen niin pitkään kuin halua riittää. Puhetta on ollut myös paikallisten versioiden tekemisestä tyyliin “CSI: Paris”.

Kanadan tv-yhtiöt iloitsevat oikeuden päätöksestä

Lauantai, 16 joulukuu, 2006 at 6:32 ap | In 1. Kaikki, Media, Sekalaiset, Televisio | Leave a Comment

CRTCKanadalaiset tv-yhtiöt ovat iloinneet maan liittotuomioistuimen tuomarin Michael J. Shoren päätöksestä, jonka mukaan Kanadan valtion tv-yhtiöiltä keräämät lupamaksut ovat laiton vero. Päätöksen ansiosta tv-yhtiöt säästävät yli 100 miljoonaa Kanadan dollaria (66 miljoonaa euroa) vuodessa.

Lupamaksuja on kerännyt CRTC (Canadian Radio-Television and Telecommunications Commission), joka Suomessa vastaa Viestintävirastoa. Kerätyt rahat ovat menneet valtion kirstuun. Tuomari Shore huomautti päätöksessään, että Kanadan lain mukaan CRTC:llä ei ole oikeutta kerätä veroja.

Kanadan tv-toimijoiden yhdistys piti voittoa historiallisena. Sen mukaan lupamaksuilla on kerätty tv-yhtiöiltä yli 750 miljoonaa dollaria vuodesta 1997 lähtien.

Oikeuden päätös ei kuitenkaan sisältänyt määräystä palauttaa kerätyt lupamaksut tv-yhtiöille. Tv-toimijoiden yhdistys ei ole vielä päättänyt, aikooko se vaatia rahoja takaisin oikeusteitse.

Seuraava sivu »

Bloggaa WordPress.comissa. | Theme: Pool by Borja Fernandez.
Entries and comments feeds.