Big Brother teki katsojaennätyksen

Tiistai, 5 joulukuu, 2006 at 4:22 ap | In 1. Kaikki, Big Brother, Katsojaluvut, Televisio | Leave a Comment

Big Brotherin viime perjantaina nähty finaalilähetys keräsi Subin ääreen ennätykselliset 476 000 katsojaa. Kyseessä on Subtv:n katsojaennätys.

Voittajan paljastumista odotti parhaimmillaan 540 000 katsojaa. Subin toiseksi katsotuin ohjelma on BB:n viimevuotinen finaali. Kolmantena Conan O’Brienin Suomi-jakso (399 000 katsojaa). Big Brotherin tämän vuoden katsojaluvut nousivat yli 30 prosenttia viime vuoteen verrattuna.

Ensi vuonna nähtävä kolmas kausi saa varmasti vielä enemmän katsojia, sillä siirryttäessä digiaikaan ensi syksynä tulee myös Subista valtakunnallinen kanava.

Brittien Big Brother jatkuu Channel 4:llä

Lauantai, 2 joulukuu, 2006 at 2:10 ap | In 1. Kaikki, Big Brother, Televisio | Leave a Comment

C4Brittiläinen Channel 4 on tehnyt kolmen vuoden jatkosopimuksen Big Brother -realityn esittämisestä kanavalla.

Channel 4:llä oli sopimus vielä vuoden 2007 Big Brotherista ja nyt tehty sopimus takaa ohjelman esittämisen kanavalla vuoteen 2010 saakka. ITV-kanava oli aiemmin osoittanut kiinnostuksensa ohjelmaa kohtaan.

Briteissä nähtiin ensimmäinen Big Brother vuonna 2000 ja se kuuluu edelleen katsojien suosikkeihin. 7. tuotantokausi keräsi keskimäärin 4,7 miljoona katsojaa, joka oli hieman enemmän kuin edellisvuonna.

Formaatin omistavan Endemolin mukaan sopimus kattaa myös Celebrity Big Brother, Big Brother’s Little Brother ja Big Brother’s Big Mouth -ohjelmat.

Big Brother 2006 -voittaja on Sari!

Perjantai, 1 joulukuu, 2006 at 11:26 ip | In 1. Kaikki, Big Brother, Televisio | Leave a Comment

Suomen Big Brother päättyi tänään illalla suorassa finaalilähetyksessä. Lähetyksen alku ei mennyt aivan putkeen. Tökerö kameratyöskentely ja Suburban Triben playbackina esittämä tunnari jättivät huonon maun suuhun.

Ensimmäisenä jäljellä olevista neljästä asukkaasta pudotettiin ylianalysoiva Olli. Taloon vajaa viikko sitten takaisin äänestetty Kaarlo tuli kolmanneksi. Jäljellä jäivät Kari ja Sari, joista tämän vuotiseksi voittajaksi kruunattiin kokkolalainen Sari, 25.

Lopussa Sarin seuraksi taloon tuli hetken ajaksi jo aiemmin talossa vieraillut Leijona, jonka takaa paljastui viimevuotinen voittaja Perttu.

Suomen Big Brotherin 3. tuotantokausi nähdään ensi vuonna.

Big Brother -finaali huomenna

Torstai, 30 marraskuu, 2006 at 6:48 ip | In 1. Kaikki, Big Brother, Televisio | Leave a Comment

Big Brother 2006 päättyy huomenna perjantaina. Katsojat päättävät kuka neljästä finalistista ansaitsee 50 000 euroa.

Talossa on jäljellä vielä Sari, Kari, Olli ja viime sunnuntaina taloon takaisin äänestetty Kaarlo.

Suora Big Brother -finaali nähdään Subilla perjantaina 1.12. alkaen klo 21.00.

Big Brother 2006 alkaa tänään

Maanantai, 28 elokuu, 2006 at 3:59 ip | In 1. Kaikki, Big Brother, Televisio | Leave a Comment

bb2005 Big Brother 2006 starttaa tänään, kun taloon astelee 12 uutta asukkia. Ensimmäinen tv-lähetys nähdään huomenna SubTV:llä klo 21 alkaen.

Nyt jo toisen kerran nähtävän Suomen Big Brotherin juontajana toimii viimevuotiseen tapaan Mari Kakko ja Big Brother Extra -lähetyksiä luotsaa Vappu Pimiä.

Tänä vuonna katsojat ovat saaneet äänestää yhden talon asukkaista. Valittavana on kolme nuorta naista, Krista, Niina ja Sari. Äänestys päättyy tänään klo 18.00. Big Brotherin nettisivut aukeavat n. klo 20.00, jolloin kilpailijat saapuvat talolle.

Tänäkin vuonna Big Brotheria voi seurata myös kaapelin kautta sekä internetissä.

Kohti Big Brotheria 2006, MTV3 29.8. klo 20:30
Big Brother 2006, SubTV 29.8. klo 21:00
Big Brother Extra, SubTV 30.8. klo 19:00

Big Brother palauttaa huijaamansa rahat?

Keskiviikko, 9 elokuu, 2006 at 11:50 ip | In 1. Kaikki, Big Brother, Televisio | Leave a Comment

BBBritannian Channel 4 on vaikeuksissa, sillä Big Brother -fanit vaativat rahojaan takaisin heidän maksettuaan talon asukkaiden häätämisestä, vain nähdäkseen heidän palaavan taloon yllätyskäänteessä.

Televisiotoimintaa valvojat tahot sanovat tuotantoyhtiö Endemolin joutuvan mahdollisesti palauttamaan 3 miljoona puntaa huijatuille äänestäjille.

Ohjelma on kohdannut myös katsojamäärien laskun, sillä massaboikotin seurauksena yli kaksi miljoonaa tv-katsojaa jätti katsomatta ohjelman. Daily Star -lehden haastatteleman Channel 4:n sisäpiiriin kuuluvan henkilön mukaan “asiat ovat menneet koko ajan huonompaan suuntaan. Kukaan ei uskonut sen aiheuttavan niin suurta skandaalia”.

Yli 2700 valitusta on jätetty maksullisia puhelin- ja tekstiviestipalveluja valvovalle ICSTIS:lle. Sen tiedottaja sanoi, että “Haluamme suotuisan lopputuloksen ja olemme ottaneet yhteyttä iTouch ja Minick -yhtiöihin, jotka Endemol palkkasi, ja pyytäneet heitä palauttamaan rahat hyväntahdon eleenä”.

ICSTIS kuitenkin muistuttaa ettei se voi pakottaa tuotantoyhtiötä palauttamaan rahoja.

Rahojen palauttaminen vaikuttaisi myös hyväntekeväisyysjärjestöihin, sillä ne saavat 10 pennya jokaisesta annetusta äänestä. Loput rahat menevät Endemolille ja Channel 4:lle.

Lähde: Daily Mail

ITV suunnittelee Big Brotherin kaappausta

Keskiviikko, 9 elokuu, 2006 at 3:34 ap | In 1. Kaikki, Big Brother, Televisio | Leave a Comment

ITV_C4Brittiläisen ITV-kanavan kerrotaan aloittaneen varhaiset neuvottelut tuotantoyhtiö Endemolin kanssa kaapatakseen Big Brother -realitysarjan Channel 4 -kanavalta.

Channel 4 on esittänyt suosittua Big Brotheria viimeiset kuusi vuotta, mutta sillä ei ole pitkäkestoista sopimusta pitääkseen ohjelman itsellään ikuisesti. Nykyinen kahden vuoden mittainen sopimus päättyy, kun kahdeksas tuotantokausi on esitetty ensi kesänä. Neuvottelut uudesta sopimuksesta käynnistyvät loppuvuodesta.

ITV:n johtajan Simon Shapsin kerrotaan olevan valmis taistelemaan kunnolla saadakseen Big Brotherin kanavalleen. Lähteiden mukaan Endemol on tyytyväinen nykyiseen suhteeseensa Channel 4:n kanssa, mutta teknisesti ottaen ohjelmalla ei ole kotia ensi vuoden jälkeen. Jos kyse tulee olemaan rahasta, niin ITV pystyisi todennäköisesti lyömään Channel 4:n laudalta.

Lähde: Digital Spy

Bloggaa WordPress.comissa. | Theme: Pool by Borja Fernandez.
Entries and comments feeds.